Suomen sydämellisin vauvaperheiden asiantuntija

Metsäpöly atopian apuna ja vinkit vauvan atopian hoitoon

Moiforest2
*Tuotteet saatu (Kuva Feelit Films)

Meidän perheestämme löytyy kolme atoopikkoa ja syksyn viilenevä sää tuokin meidän perheellemme mukanaan kuivan ihon ja ärsyttävää kutinaa sekä kihelmöintiä. Perusvoidetta kuluu kevääseen mennessä usein litrakaupalla, kunnes lämpimämmät säät taas helpottavat tilannetta. Vaikka kenelläkään meistä atopia ei ole vaikea-asteinen, aiheuttaa oireet silti päivittäin inhottavaa oloa ja kurjaa mieltä. Atooppinen ihottuma on pitkäaikainen ihosairaus, jonka kuvaan kuuluvat erilaiset pahenemisvaiheet. Sairaus on kuitenkin siitä kurja, että pahenemisvaiheita on välillä vaikea ennustaa tai ymmärtää mistä ne johtuvat. Oireilua voivat lisätä esimerkiksi sää, kuiva huoneilma, stressi, hikoilu, ruoka-aineet, sopimaton voide tai karheat vaatteet. Atooppista ihottumaa esiintyy 10-20% lapsista ja suurimmalla osalla se helpottaa tai paranee kokonaan kouluikään mennessä.

Vauvalla atopia on sinänsä vaaraton, mutta voimakasoireisena arkea haittaava vaiva. Oireilun ollessa voimakasta kannattaa se ottaa puheeksi neuvolassa, jotta saatte teidän vauvallenne sopivat hoito-ohjeet. Kotihoitokeinoilla on myös mahdollista ylläpitää vauvan ihon kuntoa:

  • Kosteuttavaa, vauvalle sopivaa voidetta RIITTÄVÄ määrä 2 x päivässä tai tarpeen mukaan. Ihoa on hyvä rasvata myös jo ennaltaehkäisevästi ennen ihottuman pahenemista.
  • Päivittäinen ihon pesu vedellä poistaa siitä ihoa ärsyttävää likaa, hikeä ja bakteereja. Pesun jälkeen hoitovoiteetkin pääsevät imeytymään paremmin. Kylpyveden sekaan voi lorauttaa hieman ihoa hoitavaa öljyä tai pestä iho vauvalle sopivalla voiteella.
  • Tarvittaessa lääkärin määräämä kortisonivoide ohjeen mukaan. Voiteen käytössä on tärkeää muistaa pitää hoitotaukoja ja kosteuttavan voiteen sekä kortisonin käytön välillä on hyvä pitää vähintään tunnin tauko.
  • Kuivan sisäilman korjaaminen ilmankostuttimella.
  • Iholle hellävaraiset tekstiilit sekä hajusteettomat, herkälle iholle tarkoitetut pesuaineet.
  • Pahentavien tekijöiden välttäminen, mikäli ne ovat tiedossa.

Lähde: Terveyskylä. Täältä voit käydä katsomassa vauvan ihon rasvausohjauksen. Kodin lämpötilan ja vaatetuksen vaikutuksesta atopiaan voit lukea vinkkejä Allergia-, iho- ja astmaliiton sivuilta.

Moiforest 1
*Tuotteet saatu (Kuva Feelit Films)

Suosin itse mielelläni luonnonkosmetiikkaa ja olen miettinyt jo pitkään, että haluaisin meidän perheeseemme myös jonkun luonnollisemman ihonhoitotuotteen kuin apteekin perusvoiteet. Sain MoiForest-metsäpölytuotteita kokeiltavaksi ja en taidakaan näistä enää jatkossa luopua! MoiForest-tuotteet sisältävät luomuraaka-aineita, jotka suojaavat ihoa ja tukevat sen tasapainoista toimintaa. Lisäksi tuotteissa oleva, Suomen luonnosta tuleva mikrobiuute tukee ja vahvistaa tutkitusti ihmisen immuunijärjestelmää.

Omat käteni ovat viime aikoina oireilleet melko paljon, koska joudun työpäivän aikana pesemään niitä usein. Otinkin käsieni ihottuman hoitoon kokeiluun Multipurpose Creamin ja lisäksi työpöydältä sekä kotikäyntirepusta löytyy After Care Hand Cream. Tuotteissa ihaninta oli se, että ihon kutina lakkaa välittömästi niiden levittämisen jälkeen ja jo vuorokaudessa iho alkoi selvästi parantua sekä punoitus hävitä. Lapsille otin päivittäiseen käyttöön Baby Creamin ja myös heidän ihottumaläiskänsä alkoivat hävitä seuraavana päivänä. Aamulla kuului myös iloinen huudahdus ”Äiti, mun polveen ei satu enää!”, kun esikoisen polvi-ihottuma ei enää kirvellyt kuten aikaisemmin. Esikoinen alkoi myös kutsua tuotetta ”taikarasvaksi” ja sitä se kyllä tuntuu olevan. Tuotteiden ihoa hoitavan tehokkuuden lisäksi on ihana tietää, että lapset saavat voiteen kautta myös tärkeää vahvistusta vastustuskyvylleen. Jokainen MoiForest-tuote on myös monikäyttöinen eli yhdellä tuotteella voi hoitaa koko perhettä ja useampaa eri ihovaivaa. Meillä kotona käyttöön jäävät vähintään Magic Oil hemmottelemaan äidin kasvoja sekä lasten hierontaöljyksi, Multipurpose Cream aikuisten ihon hoitoon ja Baby Cream lasten ihon hoitoon.

MoiForest-tuotteita löytyy jatkossa myös vastaanotolta: siellä niitä pääsee halutessaan testaamaan ja ostamaan kotiin mukaan. Vauvahieronnassa voidaan käyttää kookosöljyn sijaan palkittua Magic Oilia, jolloin pienet saavat hieronnan lisäksi hellää hoivaa iholleen. <3